sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

Pesupäivä




En ole pessyt Sverreä pitkään aikaan, joten tänään oli vihdoin pesupäivä. Sverre on onneksi todella helppo käsiteltävä, vaikka ei olekaan varsinaisesti sylikissa. Pesun kanssa ei muuten siis ole ongelmia, mutta föönin ääntä se ei kestä, joten kuivauksen joutuu tekemään ilman sitä.
http://s229.photobucket.com/albums/ee318/Kizania/?action=view&current=Sverrenpesukuvat004.jpg Yksi kuva on linkkinä, koska oli vähän ongelmia sen kanssa.
Ensi viikolla en sitten luultavasti Killen vuoro, sitä en ole pessyt oikeastaan koskaan, joten voin vain kuvitella miten paljon helpompi tapaus Sverre on.

perjantai 27. maaliskuuta 2009

Sverren esittely







Sverre on rodultaan siis norjalainen metsäkissa, se on syntynyt 16.11.2007, virallinen nimi on PR Hopeahännän Sverre Magnus.

Luonteeltaan Sverre on todella ihana, se on ystävällinen kaikkia kohtaan, rohkea ja ennen kaikkea leikkisä, vielä pentumainen kissa. Ulkonäkö voi hyvin pettää, kiltin ulkokuoren alla on oikea peto, kun se sille päälle sattuu. Sverre on erikoistunut johtoihin, monta laturin- ja lämpömittarinjohtoa se on saanut tuhottua, jos näitä ei ole saatavilla, käy tähän hommaan myös paperit ja pahvilaatikot. Onneksi riiviöllä on maailman ihanin katse, ei sille voi olla vihainen. Kun katsoo Sverren silmiin saa heti vastauksen, joko pusun, kehräystä tai maukaisun.

Sverreä olen käyttänyt tähän mennessä kolmessa virallisessa näyttelyssä ja yhdessä esittelynäyttelyssä. Seuraavaksi suuntaamme 26.4 Vantaalle järjestettävään näyttelyyn, Sverren voi nähdä myös esittelynäyttelyssä Riistavedellä 19.4. Killeä taas en ole näyttelyissä käyttänyt, mutta nyt olen ilmoittanut sen kumpaankin edellä mainittuun paikkaan Sverren lisäksi.






Killen esittely







Kille on 13.4.2002 syntynyt maatilan kissimirri, pian on siis 7v. Se on todellinen peruskissa, niin ulkonöltään kuin luonteeltaankin. Killeä voisin kuvailla yhden ihmisen kissaksi, se on oman arvonsa tunteva, ehkä vähän kipakka kissa, joka osaa heittäytyä myös lempeäksi omistajan kullanmuruseksi. Kille on kissa jonka yli ei kävellä, se pitää kuria vielä pentumaiselle Sverrelle. Lempipuuhaa on tietysti syöminen, Killelle kelpaa melkein mikä tahansa mikä mahtuu suuhun ja mihin pääsee käsiksi.
Killestä olisi tietysti paljon lisää kerrottaa, mutta nyt ei kaikki muistu mieleen, eiköhän se tule tutummaksi kun kirjoituksia tulee lisää.






Uusi blogi



Jo pitkään olen harkinnut blogin perustamista, ja nyt päätin sitten ryhtyä tuumasta toimeen. En ole todellakaan mikään tietokonenero, joten saa nähdä mitä tästä tulee, vai tuleeko mitään. Ihan uusi juttu on siis tämä blogspot, joten alussa tekstit saattaa olla miten sattuu. Apu on ihan tervetullutta, jos joku viitsii neuvoa tarkemmin blogin muokkauksen saloja.

Blogia olen kyllä kirjoitellut nettiin ennenkin, Kille ja Sverre löytyvät Petsiestä, jossa käyn usein, sinne siis olen kissoista jo kirjoittanut. http://www.petsie.fi/

Tarkoitus olisi siis kirjoitella kahden kissan elämästä, päälle 1v norjalaisesta metsäkissasta Sverrestä ja kohta 7v maatiaiskissa Killestä. Kunhan ehdin, kirjoittelen näistä kisseistä lisää tietoa.

Laitoin nyt ensihätään yhden syksyllä otetun kuvan Sverrestä.