torstai 16. huhtikuuta 2009

Kille täytti 7v

Killelle siis tuli 7v täyteen maanantaina, mitenkään erikoisesti ei synttäreitä juhlittu. Pitää kyllä sanoa että ei sitä jo tuon ikäiseksi uskoisi.
Meillä menee ihan tavallisesti, kissat on selvästi tulleet aktiivisemmiksi näin kevään mittaan, painiotteluita ottavat jatkuvasti ja tarhassa istuisivat vaikka koko päivän. Aktiivisuus näkyy myös naarmuina, nimittäin kummallakin kissalla on korvissa arvet, Sverrellä korvan ulkoreunassa ja Killellä korvan sisäpuolella, onneksi ovat kuitenkin niin pieniä että eivät näy ellei ihan tarkkaan katso.
Sunnuntaina lähdetään ISROKin järjestämään esittelynäyttelyyn Killen ja Sverren kanssa, pitää vielä miettiä pesenkö Killen ennen sitä, viimeistään ennen Vantaan näyttelyä sitten. Näyttelyvahvarit tuonne Vantaalle ei tänään vielä tänne tulleet, Sverren tuomaria en vielä tiedä, Killellä taitaa olla Minna Krogh.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti