Ompa taas pitkä aika viimeisestä kirjoituksesta. Nyt on vihdoinkin uusi tietokone käytössä, entinen kone oli niin hidas että ei kirjoittelukaan tuntunut sillä onnistuvan.
Tallinnan näyttelyn jälkeen Sverrelle tuli muutaman päivän kestävä ripuli- ja oksentelutauti, sittemmin se tarttui myös Killeen. Luulempa että pöpö tarttui juurikin tuolta näyttelystä, onneksi kuitenkin päästiin vähällä ja kissat tulivat kuntoon.
Pakkasta on nyt ollut ulkona koko viikon ihan kunnolla, siitä syystä kissat ovat olleet sisällä. Viime viikonlopulla kyllä käytin molempia ulkona, muutama minuuttia 13 asteen pakkasessa tuntui riittävän ja ja sitten kiireellä sisälle. Ulkoilun sijasta on sisälle järjestetty enemmän puuhaa, pahvilaatikot ja paperipussit ovat ne suurin hupi. Kille on keksinyt uuden lämpimän nukkumapaikan, se nukkuu nykyään uunin päällä jonne Sverre ei ainakaan vielä ole keksinyt mennä.
Olen nyt päättänyt että alan ostamaan noille useammin ihan raakaa lihaa, Sverre vaan on niin nirso että sille ei ihan mikä vaan kelpaakaan, ja sekin mikä kelpaa maistuu toisena päivänä ja toisena ei.
Että tällaista meillä, joulua odotellaan innolla nyt kun lomakin alkoi.
perjantai 18. joulukuuta 2009
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)